Pysyvän aitauksen suunnittelu

(Suurenna kuva napsauttamalla)

  1. Suunnittele aitaukselle sopivin paikka. Metsä- ja laidunmaalla on tärkeää ottaa huomioon maaperä ja hyödyntää sitä niin, että aitauksesta tulee mahdollisimman toimiva. Yritä saada mahdollisimman suorat linjat. Aseta tolpat 6 metrin välein, jolloin aitaukseen saadaan tarvittaessa myös lieviä mutkia. Kun pysyvä aitaus sijoitetaan peltomaan ympärille, on tärkeää, että aitaus ei ole liian lähellä pellonreunaa. Tilaa on oltava riittävästi, jotta traktorin voi kääntää ongelmitta.
  2. Raivaa kasvillisuus ja vesaikko aitauksen linjalta. Tasoita pienet epätasaisuudet.
  3. Suunnittele kulma- ja päätytolppien sijaintipaikat. Käyttäen apuna tolppakairaa poraa reiät kulmatolpille ja pystytä ne.
    HUOMAUTUS! Tämä on tärkein työvaihe koko aitauksen pystytyksessä. Tolpat on sijoitettava 1 metrin syvyyteen maahan ja tolpan ympärys on täytettävä soralla tai hiekalla.
  4. Täysin suoran linjan saamiseksi kulmatolppien väliin pingotetaan lanka, jonka osoittaman linjan mukaan loput tolpat sijoitetaan. Jos linjasta tulee hieman kaareva, tolpat on sijoitettava silmämääräisesti. Linjan suuntaus sujuu kahdelta henkilöltä helpommin.
  5. Sijoita aitatolpat noin 6 metrin välein. Jos maaperä on hyvin epätasainen, väliä on pienennettävä. Jos maa on täysin tasaista, väli voidaan lisätä 7-8 metriin.
  6. Merkitse lankojen korkeus kulmatolppiin ja aitatolppiin. Lankojen lukumäärä ja korkeus perustuu aitaukseen sijoitettaviin eläimiin.
  7. Asenna eristimet.
  8. Vedä lanka kiepiltä ja aseta se eristimiin. Päissä ja kulmissa käytetään putkieristimiä tai kulmaeristimiä.
  9. Pingota langat langan kiristimellä.
  10. Kunkin osuuden kaikki langat on kytkettävä yhteen vähintään yhdestä paikasta. Käytä lankaliitintä. Jaa aitaus osuuksiin. Yhden osuuden muodostaa langan pituus ennen sen katkaisua ja pingottamista. Osuuden on aina alettava pääty- tai kulmatolpasta ja loputtava sellaiseen. Harvoin on kannattaa muodostaa noin 400 metriä pitempiä osuuksia. Täysin tasaisella maalla voidaan tehdä pitempiäkin osuuksia, mutta jos kulmia on paljon, tarvitaan vastaavasti lyhyempiä osuuksia.
  11. Sähköpaimen sijoitetaan aina sisätilaan paikkaan, jonka ohi kuljetaan päivittäin. Sekä maadoituksen kierreliittimen että aitaliittimen asennukseen käytetään laadukasta maadoitus- ja seinäkaapelia.
  12. Maadoitus tehdään aitauksen kohdasta, jossa maa on kosteaa (ei pitkin salaojitettuja seinänvieriä). Aloita vähintään kolmella maadoitussauvalla. Pysyvissä aidoissa tarvitaan useimmiten 6-8 maadoitussauvaa.
    Jos aitaus on erittäin pitkä, siihen saatetaan joutua asentamaan maadoituslanka. Tällöin 15 cm maanpinnan yläpuolelle naulataan teräslanka, johon liitetään maadoitussauva 400-500 metrin välein.

At DeLaval we use cookies to make your website experience better. You can change your web browser settings if you do not allow cookies or do not want cookies to be saved. Read more about how DeLaval handles cookies. I have read and accepted the information on how DeLaval handles cookies.